Tiedote 18.12.2017

Soiten lasten päivystyksen pilottia jatketaan kesäkuulle 2018 saakka

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten hallitus on päättänyt jatkaa lasten päivystyksen pilottia 3.6.2018 saakka. Soiten lasten päivystyksen pilotti alkoi 2.10.2017 osana kansallista Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmaa (LAPE) ja pilotin oli määrä päättyä 7.1.2018.

Kahden kuukauden seurantatietojen perusteella on vaikea tehdä luotettavaa ennustetta pilotin taloudellisesta ja toiminnallisesta kokonaisvaikutuksesta. Näin ollen Soiten hallitus päätti, että lasten päivystys pilottia jatketaan määräaikaisesti Soiten omana toimintana 8.1.2018 - 3.6.2018 välisen ajan. Pidemmällä aikavälillä saadaan lisää tietoa lasten ja nuorten päivystyspalveluiden vaikuttavuudesta ja kokonaistuottavuudesta. Tavoitteena on toteuttaa palvelu siten, ettei se aiheuta lisäkustannusta Soiten jäsenkuntien kokonaiskuntalaskutukseen. Lasten päivystyksen jatkosta päätetään tarvittaessa lisä-talousarvioasiana toukokuussa 2018.

Soiten lastenpäivystys vastaa erikoissairaanhoidon lisäksi myös perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon lasten päivystyksestä ympäri vuorokautisesti. Keski-Pohjanmaan keskussairaala on Suomen ensimmäinen keskussairaala, jossa toteutetaan näin laajaa lasten päivystystä. Asiakaskokemukset Soiten lastenpäivystykset ovat olleet erittäin myönteisiä.

Tiedotteet