Julkiset hankinnat

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten hankinnoissa noudatetaan laadun, taloudellisuuden, tarkoituksenmukaisuuden ja laillisuuden perusteita. Hankinnat perustuvat suunnitelmallisuuteen ja ennakoitavuuteen.

Hankinnat tehdään ensisijaisesti keskitetysti. Hankinnoissa noudatetaan hankintalain (1397/2016) ja Soiten oman hankintaohjeen mukaista kilpailuttamisvelvollisuutta. Keskitetyllä hankintatoimella tavoitellaan toiminnallista kustannustehokkuutta sekä myös hintaetuja. Soiten hankinta- ja logistiikkapalvelut vastaa myös kuntayhtymän hankintatoiminnan kehittämisestä.

Soiten omien kilpailutusten lisäksi hankinnoissa hyödynnetään Keski-Pohjanmaan maakunnan hankintarenkaan sekä Pohjois-Suomen ERVA-alueen yhteishankintoja. Soite on lisäksi mukana useassa KL Kuntahankinnat Oy:n kilpailuttamassa hankintasopimuksessa. Maakunnan hankintarenkaan osalta Soite toimii yhteishankintayksikkönä.

Hankintalain mukaiset tarjouspyynnöt julkaistaan Hilmassa. Verkkosivuillamme listaamme käynnissä olevat tarjouspyynnöt sekä niihin liittyvät kysymykset ja vastaukset.

Siirry tarjouspyyntöihin

Yhteystiedot

Hankintatoimisto

hankinnat@soite.fi

Hankintasihteeri
Satu Vanhala
puh. 0400 145 537

Hankintasihteeri
Johanna Ojanperä
puh. 040 653 4446

Hankintasihteeri
Johanna Kipponen
puh. 040 653 4384

Hankintasihteeri
Susanna Leino
puh. 040 804 3666

Kuljetusasiantuntija
Virve Karhu
puh. 044 780 9446


Hankintajohtaja
Antti Tieva
puh. 040 488 2850